• Koti
  • Kuvat
  • Blog
  • Mitä olen tehnyt

    3-3-2025

    Moi en ole tehnyt tälle sivulle vähään aikaan muutoksia tai edes tehnyt videoita youtubeen koska olen koulussa ja koulu hommat pitäisi saada valmiiksi ennen kesää. <Latex formula='\varphi=\frac{1}{2}+\frac{\sqrt{5}}{2}'/>

  • Tekoäly

    0-4-2025

    Miksi tekoäly tai lyhyemmin AI, jota monet isot ja pienemmätkin yhtiöt havittelee ja tekee paljon työtä sen eteen että voivat saada tekoälyn kaikkiin tuotteihinsa. Esimerkiksi Apple, Samsung tai Google ovat käyttäneet paljon rahaa ja työaikaa jotta saisivat tekoälyn tuotteisiinsa ja palveluihinsa.

  • Eka Blogi

    4-7-2024

    Tämä blogin on vielä alkuvaiheessa mutta ajan myötä tänne voi tulla jotakin.

  • Ensimmäinen oikea blogi

    6-9-2024

    Moi tämän päivityksen mukana jota olen tehnyt nyt jonkin aikaa tulee jotakin uudistuksia kuten laitan halloweenia varten oman teeman joka aktivoituu tänään ja loppuu 10.11 voisi tulla myös jouluunkin.

Tekijänoikeus © 2024-2025 Jere L